Vihreät esittää Suomen suurille kaupunkiseuduille uutta lähijunien pilottikokeilua, jolla palautetaan säännöllinen lähijunaliikenne ja vanhojen “lättähattujen” seisakkeet takaisin isoille kaupunkiseuduille. Kokeilulla tuotaisiin  jopa miljoona suomalaista lähijunaliikenteen pariin. 

 

Vielä 1970- ja 1980-luvuilla Suomen kaupunkiseuduilla matkustettiin lättähatuiksi kutsutuilla junilla, joista vielä monella on lämpöisiä omakohtaisiakin muistoja. Kun kaupungit täyttyivät autoista, monet vanhat lähijunaseisakkeet purettiin, mutta valmiit paikat seisakkeille jäivät jäljelle. Nyt on aika palauttaa kattava lähijunaliikenne Suomeen, Vihreiden varapuheenjohtaja Jaakko Mustakallio sanoo. 

 

Vihreät esittää säännöllistä lähijunaliikennettä Turun, Tampereen, Oulun, Lahden ja Kouvolan kaupunkiseuduille.

Säännöllinen lähijunaliikenne tulee aloittaa vuoteen 2023 mennessä. Seisakeverkoston palauttaminen olisi mahdollista aloittaa näillä kaupunkiseuduilla jo tällä hallituskaudella ja saatettavissa loppuun vuoteen 2030 mennessä, Mustakallio esittää.

 

Oulun seudulla on jo valmiiksi olemassaolevia asemia, joita voisi hyödyntää lähijunaliikenteen seisakkeina. Niitä pitäisi kuitenkin rakentaa vielä lisää.

 

Oulun seudulla lähijunaliikenne palvelisi erityisesti työmatkaliikennettä mutta myös vapaa-ajan matkustusta. Lähijunaliikenne auttaisi tavoittamaan seutumme päästötavoitteet, mutta lisäksi se tukisi uutta, kestävää kasvua sekä parantaisi työvoiman saatavuutta ja liikkuvuutta, Oulun vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja Janne Hakkarainen visioi. 

 

Lähijunaliikenteelle on olemassa kasvava kysyntä. Vuonna 2020 toteutettiin lähijunapilotti muun muassa Tampereen ja Nokian välillä. 

 

Tampereen ja Nokian pilotti osoitti, että jopa koronavuonna lähijunien käyttäjämäärä kasvoi 47 prosenttia. Kun koronakriisistä päästään yli, olisi kaupunkiseuduilla suurta potentiaalia lähijunaliikenteen kasvattamiseen. Me vihreät haluamme, että entistä useammalla suomalaisella olisi mahdollisuus matkustaa vähäpäästöisellä ja miellyttävällä tavalla, Mustakallio toteaa.

 

Lähijunaliikenteen lisääminen olisi merkittävä ilmastoteko.

 

Lähijunien päästöt ovat parhaimmillaan jopa 98 prosenttia pienemmät kuin henkilöautoliikenteen päästöt. On vaikea keksiä tehokkaampia keinoja toteuttaa liikenteen päästövähennyksiä, Mustakallio korostaa.

 

Seisakeverkoston kustannukset ovat arviolta 2040 miljoonaa euroa. Seisakkeiden rahoittamiseen voidaan käyttää Euroopan kestävän kehityksen rahastoa sekä valtion infra-budjettia.

 

Lue lisää Vihreiden esittämästä seisakeverkostosta sivulta: 

https://www.vihreat.fi/ajankohtaista/suomi-lahijunaan/

 

Vapaasti median käyttöön tarkoitettu painokelpoinen kartta esitetyistä seisakkeista löytyy täältä:
https://drive.google.com/file/d/1lCArU4hPq2uGw6V4qlFGRtM0qcZb_8ee/view?usp=sharing

 

Lisätietoja antaa

 

Janne Hakkarainen, Oulun vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja, puh. 0414660193

Jaakko Mustakallio, Vihreiden varapuheenjohtaja, puh. 045 6520589