Vihreä valtuustoryhmä esitti huhtikuussa 2022 jätetyssä aloitteessa, että Oulun seudun joukkoliikenteen hintoja tulisi laskea määräajaksi.

Valtuustoaloite hintojen laskusta hyväksyttiin 14. syyskuuta 2022 pidetyssä joukkoliikennejaoston kokouksessa. Aloite tulee johtamaan hintojen alennuskampanjaan, joka tulee voimaan joulukuussa 2022.

Joukkoliikenteessä pitkän linjan tavoitteena on ollut matkustajamäärien kasvattaminen. Valtuustoaloitteessa esitimme, että hintojen alennuskampanja houkuttelisi niin vanhoja kuin uusia joukkoliikenteen käyttäjiä palvelun piiriin. Näin alennuskampanja olisi investointi tulevaisuuteen.

Kampanjan lopullisesta muodosta päätetään myöhemmin syksyllä 2022. Nyt tehdyn päätöksen mukaan alennus voisi tulla koskemaan esimerkiksi puolen vuoden kausilippuja vuodelle 2023.

Voit tutustua valtuustoaloitteeseen tarkemmin TÄÄLLÄ.

 

Oulussa 19.9.2022
Vihreä valtuustoryhmä